Friday 14 October 2011

Little Shocks


Aikamoisella vauhdilla mennyt tämäkin viikko. Koulun kanssa on vähän kiirettä ja kävin nakkaamassa pari tuntia lukiollakin. Koko viikon on vaihdettu ikkunoita ja kämppä on melkoinen persläpi, minkä vuoksi myös hermot vähän kireällä. Onneksi nyt kuitenkin koittaa viikonloppu ja huomenna aion nukkua ainakin 12 saakka.

Tänään oli aivan mahtava sää! Heräsin puoli kahdeksalta huolimatta eilisillan toogabileistä melko pirteänä. Olin aikeissa jättää kansiksen väliin, mutta koska remonttimiehet möykkäsivät välittömässä läheisyydessäni niin päätin suunnata luennolle. Meininki oli vähän kyseenalaista, joten häivyttiin kesken kaiken. Iltapäivällä olin Suokin perinteisellä syksykierroksellani varsin kivan seuran kanssa. Olin toiveikkaana keitellyt kaakaotakin, mutta design-termarini a) vuosi b) ei pitänyt juomaa lämpimänä. Vetoan kuitenkin siihen, että ajatus oli tärkein.... Ulkona on ollut parin viime päivän aikana aivan sairaan kylmä ja olen pieneksi harmikseni joutunut siirtymään vasta pakkasiin kaavailemaani talvitakkiin. Olen liemessä tammikuussa.. :(


Nyt kohta pitäisi suunnata kohti Circusta katsomaan Kaiser Chiefsiä! Vähän väsyttää enkä viitsi torkkua tähän aikaan illasta, mutta taidan laittaa espressot liedelle. Olen ollut intona koko viikon ja huomenna jäähallilla olisi vielä Hurts. Sitä ennen varmaan puuhaillaan jotain tyttöjen illan tapaista.


Meinasin kuvata teille videon toogan sitomisesta, koska sitä googlataan täältä aika huolella, mutta koska kamerani ei ole yhteistyökykyinen, niin saatte tyytyä kuvatutoriaaliin. (syy, miksi katselen ulos on se, että huomasin viiden remonttimiehen seuraavan puuhiani) NÄIN SE HOMMA SIIS ETENEE:



Tarvitset: 2,5m lakanakangasta, hakaneuloja, vyön + muita koristuksia. Ensin kangas taitetaan melkein kahtia, riippuen siitä miten lyhyen haluat. Sitten kiedotaan kerran ympärille ja kiinnitetään hakaneulalla. Toisen kerran melkein kokonaan ja tuo toinen reuna kieputetaan ja nostetaan olan yli olkaimeksi ja kiinnitetään muutamalla neulalla ja vyöllä. Näin helppoa :) T-paidat ja topit ovat sitten urpoja. Tuubitoppi on jees.

2 comments:

Irina said...

aaah Kaiser Chiefs!! pääsisinpä mäkin paikalle!
hyvää keikkaa! :-)

hanna said...

Voi, oli kyllä aivan megasupermahtava keikka! <3