Jaahas.. Nyt on kyllä mehut aivan poissa. Kalenteri on näyttänyt aivan jäätävältä viimeiset kaksi viikkoa ja kotona vietetty aika on kulunut lähinnä nukkumiseen. Jotenkin tuo kolmen jälkeen pimeäksi muuntuva ympäristö on taas tehnyt tehtävänsä. Myöskin kykenemättömyyteni kieltäytymään minulle tarjotuista hommista painaa nyt vähän ikävästi päälle ja kun sen yhdistää opintoihin, niin stressipaketti onkin valmis. En tiedä mikä tässä väsymyksessä nyt auttaisi, kun vetelen miniaurinkoa purkista, juon vettä miljoona litraa päivässä ja käyn lenkillä ja sielunelämä on muutoinkin kunnossa. Tänäänkin teki mieli vain kiukutella. Siis sillä tavalla kuin pikkulapset kiukuttelevat. Ilman mitään varsinaista syytä. Päädyin sitten kypsästi vain möksöttämään hiljaa kokouksessa ja haukottelemaan kaikelle. Hyvin vedetty.Lauantaina aion nukkua ilman herätyskelloa ja illalla meillä onkin ainejärjestön sitsit, joten viikonloppua odottelen enemmän kuin innokkaasti.
Ai-niin.. Huomasin myös oikein suureksi ilokseni, että tulorajoista oli mennyt 32 euroa irstailevan liiallisuuden puolelle ja piti rynnätä kelan toimistoon jonottamaan tunniksi ja perumaan seuraavan kuun tuki. Olen kuullut sen verran häijyjä tarinoita tuhansista takaisin maksettavista euroista, eikä sellaisia summia tässä taloudessa kuitenkaan ole, vaikka hyvinvointivaltiomme niin voisi olettaa.
Hain muuten viimein kamerani huollosta. Nyt pitäisi elämän hymyillä sillä saralla, sillä kännykkäkuvat alkoivat jo tökkiä.
Vaikkakin puhelimella saa ihan kelpo otoksia. SAULIHAN se siellä <3
Tuota pohtiessa tuli taas mietittyä vaihtoehtoisia elämänpolkuja. Voisin alkaa vaikka hedelmien maahantuojaksi ja pitäisin huolta siitä, että laadukkaita persimoneja (kuten yllä, tarjouksessa muuten nyt k-kaupoissa....!) saisi ympäri vuoden.


























3 comments:
Hieno tyyli :)
joo hedelmien maahantuonti sopisi mullekin jos siihen kuuluisi joka talviset etelänlomat! :D
ainiin blogissani on sinulle matkahaaste
todellakin..! ja kiva, vastaan siihen seuraavassa postauksessani :)
Post a Comment