Olin eilen juhlistamassa itsenäisyyspäivää hiukan perinteisestä "koko-päivän-yöpuku-päällä-tuntematonta-katsoen-ja-joulutorttuja-syöden"-kaavasta poiketen. Koska olen tässä syksyn aikana huomannut kuinka paljon ilmaista ja vapaaehtoista hommaa täytyy tehdä, jotta pääsee tiettyjen tahojen suosioon, päätin lisätä puolueen itsenäisyyspäivägaalan narikassa huhkimisen yhdeksi näistä toimista. Kahden tunnin "urakka" palkittiin ravintola-annoksella ja lipuilla linnanjuhlien jatkoille. Ei paha! Siksipä aamupäivä hujahti Kansallisteatterilla ja ehdimme nopeasti vilkaista vain muutamat kättelyt kunnes suuntasimme ravintola Teatteriin kilistelemään ja ihmettelemään. Ilta oli onnistunut ja erityisesti kaverini osalta, joka otti osumaa mm-lätkäjoukkueen nuorimmaisen leijonan olkapäästä. Päälläni minulla oli sininen pitkähihainen pitsimekko, joka ei tuossa kuvassa kyllä taida olla ihan edukseen. No, jätettäköön puku suosiolla linnan kaunottarien varjoon. Omaa suosikkiani en löytänyt mistään kuvattuna, mutta Jenni Vartiaisen oranssi luomus tuli heti kakkosena. Pääsin myös hipelöimään Lisa Sounion erikoislaatuista Suomineitoratkaisua. Muutoin mekko olisi voinutkin olla lempparini, mutta saunavihdan näköinen hässäkkä oli vähän liikaa.. Anyways, päätettiin kaverini kanssa, että kyllä me jonain päivänä vielä pönötetään linnassa iltapuvut päällä ja tästä inspiroituneena lähdin laskemaan laskujani Kumpulan kampuskirjastoon jo aamuyhdeksältä. Varsin inspiroiva ympäristö muuten.
Yritin kuvata maanantaista ensilumea, mutta onnistuin taltioimaan vain vesisateen näköistä tuhrua. Hassua kyllä kun vuosi sitten piti suunnilleen lapioida kulkuaan kohti keskustaa, mutta nyt maassa on vain pieni tuhaus.
Maailman paras laukkudiilerini kiikutti toissaviikolla Ebaysta huudetun kaunokaisen, jolla oli pieni kosmeettinen haitta. Onneksi suutari sai kehiteltyä vaihtoehtoratkaisun, joka ei näytä ihan niin törkeältä kuin pelkäsin.
PS. Mun on aivan pakko nyt vielä avautua twitterin lisäksi tähänkin. Miksi jättikokoisista vauvan potkupukuja muistuttavista hirvittävistä vaateasioista yritetään väen vängällä tehdä JUTTUA?!! Olen nähnyt viimeisen viikon aikana luvattoman paljon aivan helvetin rumia asuja niin irl kuin url:kin ja joka kerran kuvotus vain kasvaa. Vielä kun luulin, että crocsit ovat suurin tyylivääryys. Puistattavin ilmestys on ehdottomasti viime viikolla Malmin (no ok...) asemalla näkemäni turkoosi onepiecesuit yhdistettynä muovisiin valkoisiin korkkareihin. Morot tiskiin.


























2 comments:
Oletpa ollut nätti! :) Ihana laukku myös!
kiitti :) se on!
Post a Comment