Totta

Aloitettuani opinnot lopetin romaanien lukemisen. Joka kerta fiktiiviseen opukseen tarttuessani päässäni jyskytti ääni, jonka mukaan nytkin voisin lukea jotain hyödyllistä. Eipä sillä, että tenttikirjojen rivejä olisin tavannut yhtä suurella innolla kuin romaaneja aikoinani, mutta jos en ole lukenut kokeisiin, niin sitten en mihinkään. Joulu on poikkeus, koska paketeistani useimmiten kuoriutuu kirjoja. Nyt kun olen piilotyöttömänä eikä ole opiskeltavaa kuukauteen päätin ottaa ilon irti ja lukea ihka oikean kirjan. Odotellessani eilen Sellon kirjastossa ystäviäni katseeni harhaili bestseller-hyllylle ja muistin, että niin.. kirjastostahan voi lainata vaikka mitä. Mukaan tarttui sitten Riikka Pulkkisen Totta, jota olen kuullut kehuttavan. Minulle tyypilliseen tapaan olen keskittynyt suurimman olon hereilläoloajastani kirjan lukemiseen ja sainkin sen päätökseen aamupäivästä. 

Kehuja ei olla jaeltu turhaan. Rakastan tarinoita, jotka kattavat useampia sukupolvia ja tässä käydään sulassa sovussa kolme. Luulisin, että lukukokemus olisi ollut vielä parempi jos olisin itse jonkun äiti, sillä lapsen ja äidin välistä suhdetta kuvataan vaikuttavasti ja ainakin tyttären, nuoren opiskelijan osaan pystyy samaistumaan hämmästyttävän hyvin. Tapahtumapaikkana on armas Helsinkini ja kaupunkikuvaus toimii niin villiä 60-lukua kuin nykyajankin kohdalla. Olen hiukan kateellinen kirjan isoisästä. Juuri sellaisen minäkin haluaisin. Vanhan ukkelin, jonka kanssa ajella raitiovaunuilla, keksiä juttuja muista ihmisistä, syödä leivoksia  ja kuunnella nuoruusvuosista. Olen aika varma, että jos ukkini olisi vielä täällä niin sen kanssa olisi voinut tehdä jotain tuollaista. Onneksi mummo asuttaa vanhempien kotia tälläkin hetkellä ja täten mahdollisuus kuunnella juttuja 50-luvulta tarjoutunee jouluaattona.

Nyt taidan kipittää Kallion kirjastoon hakemaan Rajaa.

PS. MISSÄ KULJIMME KERRAN TÄNÄÄN FST:LLÄ!!! 21:00!